LASTENVALVOJA
Oili Grenfors, puh. 040 354 3901
e-mail:
Isyyden vahvistaminen ja lapsen huolto
Kun vanhemmat eivät ole avioliitossa keskenään lapsen syntyessä, on lapsen isyys vahvistettava. Lapsen isyys tunnustetaan äidin kotipaikkakunnan lastenvalvojan luona.
Maistraatti ilmoittaa äidin kotipaikkakunnan lastenvalvojalle avioliiton ulkopuolella syntyneestä lapsesta. Tämän ilmoituksen perusteella lastenvalvoja lähettää vanhemmille kutsun isyysselvityksen tekemistä varten. Vanhemmat voivat myös itse varata ajan lastenvalvojalta lapsen syntymän jälkeen.
Isyyden tunnustamisella vahvistetaan lapsen ja hänen isänsä välinen sukulaisuussuhde. Isyyden vahvistamisen jälkeen lapselle voidaan antaa isän sukunimi. Lapsi saa samanlaisen oikeudellisen aseman kuin on avioliitossa syntyneellä lapsella. Jos lapsen isä kuolee lapsen ollessa alaikäinen, on lapsella oikeus saada lapselle kuuluvaa perhe- eläkettä ja muita etuuksia isänsä jälkeen. Lastenvalvoja lähettää isyysselvitysasiakirjat maistraattiin, joka vahvistaa isyyden.
Isyyden tunnustamisen yhteydessä vanhemmat voivat tehdä sopimuksen lapsen yhteishuoltajuudesta. Muuten äiti pysyy lapsen ainoana huoltajana.
Lapsen asumis-, huolto- ja tapaamisoikeus
Mikäli avo- tai avioliitossa elävät vanhemmat eroavat ja heillä on alle 18-vuotiaita lapsia, on vanhempien sovittava lapsen huollosta, asumisesta ja tapaamisesta.
Lapsen huoltoa, asumista ja tapaamista koskevat asiat perustuvat lakiin lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta. Lapsen elatusta koskevat asiat perustuvat lakiin lapsen elatuksesta.
Vanhemmat voivat tehdä sopimukset edellä mainituista asioista lastenvalvojan luona sen jälkeen kun avioero on pantu vireille tai avoliitossa olevat ovat muuttaneet erilleen.
Lapsen huolto voi olla molemmilla vanhemmilla (yhteishuoltajuus), jolloin vanhemmat ovat edelleen lapsen huoltajia, tai vain toiselle vanhemmalle (yksinhuoltajuus). Yhteishuollossa molemmat vanhemmat yhdessä vastaavat lapsen huoltoon kuuluvista tehtävistä ja tekevät yhdessä lasta koskevat päätökset.
Lapsen asuinpaikasta huoltajat päättävät yhdessä. Lapsen kanssa asuva vanhempi huolehtii pääsääntöisesti lapsen päivittäisestä hoidosta ja huolenpidosta. Huoltajat saavat päiväkodista, koulusta ja eri viranomaisilta lasta koskevia tietoja.
Haettaessa lapselle passia tai merkintää omaan passiin tarvitaan yleensä molempien huoltajien allekirjoitukset. Lapsen sukunimen muuttamiseen tarvitaan molempien vanhempien suostumus samoin päätettäessä lapsen uskontokunnasta tai kansalaisuudesta.
Mikäli lapsen vanhemmat eivät pääse sopimukseen lapsen huollosta ja tapaamisesta, asia voidaan laittaa vireille lapsen kotipaikan tuomioistuimessa. Tuomioistuin voi antaa huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan päätöksen kaikissa tilanteissa.
Elatusapu
Lain mukaan lapsella on oikeus riittävään elatukseen, josta vastaavat hänen vanhempansa kykynsä mukaan. Vanhemmat ovat vastuussa lapsen elatuksesta siihen saakka kun tämä täyttää 18 vuotta. Se vanhemmista, jonka luona lapsi ei asu, on velvollinen maksamaan lapsesta elatusapua. Elatusapu vahvistetaan ensisijaisesti elatussopimuksella, joka laaditaan kaupungin sosiaalitoimessa.
Elatusvelvollisen tulot ja varallisuus sekä muut elatuskykyyn vaikuttavat seikat otetaan huomioon elatusmaksun suuruutta määriteltäessä. Elatussopimus voi olla voimassa toistaiseksi tai sopimus voidaan tehdä porrastetuksi. Toistaiseksi voimassa oleva sopimus voidaan tarkistaa tiettynä ennalta määrättynä ajankohtana. Elatusapu on sidottu elinkustannusindeksiin.
Jos vanhemmat eivät pääse sopimukseen elatusavusta, on asia hoidettava käräjäoikeuden kanssa.
Mikäli elatusmaksut laiminlyödään, tulee ottaa yhteyttä lastenvalvojaan, joka ryhtyy asiassa toimenpiteisiin.
Elatustuki
Lapsen oikeudesta elatustukeen säädetään elatusturvalaissa. Lapsella on oikeus saada elatusta vanhemmiltaan 18 vuoden ikään saakka. Lapsen oikeus riittävään elatukseen tulee turvata kaikissa tilanteissa.
Lapselle voidaan maksaa elatustukea, jos elatusavun maksaminen on laiminlyöty tai elatusapu on elatusvelvollisen vähävaraisuuden takia vahvistettu elatustukea pienemmäksi.
Elatustuki-asiat siirtyivät 1.4.2009 Kansaneläkelaitokselle. Asiakkaat voivat jättää elatustukihakemuksensa mihin tahansa Kelan toimistoon. Myös elatusvelvolliset voivat hoitaa elatustukeen liittyviä asioitaan missä tahansa Kelan toimistossa. Jos asiakkaat ovat saaneet kunnan myöntämää elatustukea, ei heidän tarvitse hakea tukea uudelleen.
Lastensuojelusuunnitelma
Pohjois-Savon lastensuojeluyksikkö