Aamu- ja iltapäivätoiminta

Toiminnan järjestämisen yhteiskunnallisena lähtökohtana on turvallisen kasvuympäristön tarjoaminen lapselle ennen ja jälkeen koulupäivän, tukea lapsen kasvua ja kehitystä, luoda perustaa hyville vapaa-ajanviettotavoille sekä auttaa perheitä kasvatustehtävän toteuttamisessa.

Aamu- ja iltapäivätoiminta rakentuu jatkumona päivähoidon, varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen kasvatustehtävälle, ja sen lähtökohtana ovat perusopetuksen yleiset kasvatustavoitteet. Toiminnassa painottuu laadukas vapaa-ajan toiminta. Toiminnan suunnittelun lähtökohtana ovat yksilölliset ja yhteisölliset sekä sosiaaliseen kasvuun liittyvät näkökohdat. Tavoitteena on tarjota lapselle hänen tarpeensa huomioonottavaa, monipuolista ja virkistävää toimintaa. Koulupäivän aikana tapahtuneet asiat tulee mahdollisuuksien mukaan ottaa toiminnassa huomioon.

Juankosken kaupunki tarjoaa perusopetuksen 1. ja 2. -luokkien ja erityisopetukseen siirretyille oppilaille aamu- ja iltapäivätoimintaa. Lisäksi kerhoihin voidaan ottaa esiopetuksessa olevia oppilaita, mikäli ryhmässä on tilaa.

Juantehtaan koululla toimintaa järjestetään iltapäivisin kahdessa erillisessä ryhmässä, joista toinen toimii ns. pienryhmänä erityistä tukea tarvitsevia oppilaita varten. Juantehtaan koululla järjestetään myös aamutoimintaa ennen koulun alkua yhdessä ryhmässä.

Muuruveden ja Säyneisen kouluissa toimintaa järjestetään yhdessä ryhmässä, mikäli iltapäiväkerhoon ilmoittautuneita oppilaita on vähintään 8 ja keskimääräinen ryhmäkoko päivittäin on 5 oppilasta.

Yhteystiedot:

Juantehtaan koulu               

Ruukintie 2 B                        
73500 Juankoski
                
toimintapaikka:               
Koulukuja 4                   
73500 Juankoski
           
opettajainhuone 0-2 lk    040 3110 719       
kerho-ohjaajat    040 3505 931       
rehtori                   040 7098 442       
                   
                   
Muuruveden koulu
Koulutie 4
73460 Muuruvesi

opettajainhuone:  040 3110 742
rehtori:                    040 3110 741

Säyneisen koulu
Rantalantie 7
73770 Säyneinen
opettajainhuone:    040 3110 726
rehtori:                      040 3110 725