Rakennusvalvonta

Rakennusvalvonnan pääasiallisena tavoitteena on olla osaltaan aikaansaamassa terveellistä, turvallista sekä toimivaa ja miellyttävää asuinympäristöä ympäristön kestävää kehitystä tukevalla tavalla. 

Rakennusvalvonnan tehtäviin kuuluu myöntää luvanvaraiseen rakennustyöhön tarvittavat rakennusluvat ja suorittaa luvanvaraisten töiden tarkastuksia sekä huolehtia rakentamisen ohjauksesta ja neuvonnasta.

Lupakäytäntö:

  • Rakennuslupa tarvitaan rakennuksen rakentamiseen, laajentamiseen ja käyttötarkoituksen muuttamiseen.
  • Toimenpidelupa haetaan pienehkölle talousrakennukselle, katokselle, vajalle, rakennelmalle ja muutostoimenpiteelle.
  • Toimenpideilmoitus haja-asutusalueella talousrakennukselle yleensä.

Rakennuspaikan kaavoitusolot vaikuttavat hankkeen edellyttämään luvan laatuun. Rakennustarkastajalta on syytä etukäteen selvittää, mitä lupaa hanke edellyttää. Kaikki lupa-asiat käsitellään aina kirjallisten hakemusten perusteella. Asiat sujuvat, kun lupa-asiakirjat ja etenkin suunnitelmat laaditaan rakennusalan ammattilaisen toimesta.

Rakennuslupahakemuksen käsittely päätöksen lainvoimaisuuden tuloon kestää noin yhden kuukauden. Lupa-asia ei etene, mikäli hakemus on puutteellinen. Rakennustarkastajalta on etukäteen syytä selvittää tarvittavat suunnitelmat ja liitteet sekä hankkeessa toimimaan edellytettävä henkilöstö ja sen pätevyysvaatimukset. Pääsuunnittelija ja vastaava työnjohtaja on yleensä nimettävä lupaa haettaessa. Rakennuslupa-asioissa hakemuksen käsittelyyn ottaa yleensä osaa myös Pohjois-Savon pelastuslaitoksen henkilöstö, joka voi suorittaa myös hormitarkastuksia.  

LISÄTIETOJA RAKENNUSVALVONTAAN JA LUPAKÄYTÄNTÖÖN LIITTYEN ANTAA:

Johtava rakennustarkastaja
Tapani Puhakka
p. (017) 664 1606 / 0400 427 153


Rakennustarkastaja
Heikki Kekäläinen
p. (017) 664 1607 / 040 830 6162
 
Tehtävien painopistealueena on Juankosken kaupungin rakennusvalvonta sekä Kaavin ja Juankosken kuntien korjausneuvojan tehtävät.

HUOM! 
Juankosken ja Kaavin ympäristötoimen 1.9.2007 alkaneen yhteistyön myötä rakennustarkastajat ovat tavattavissa KAAVIN KUNNANVIRASTOLLA (Kaivotie 1, II kerros), postiosoite: PL 13, 73601 Kaavi. 

Rakennusvalvonnan sähköiset lomakkeet

Alla olevan linkin kautta löytyvästä osoitteesta voit imuroida itsellesi tai täyttää ja tulostaa yleisimpiä rakennusvalvonnan lomakkeita. Lomakkeet vaativat toimiakseen Adobe Acrobat reader ohjelman.

Rakennusvalvonnan sähköiset lomakkeet löytyvät täältä.