Koillis-Savon kansalaisopisto

 Perhonen

 Koillis-Savon kansalaisopisto aloitti toimintansa 1.8.2010 uutena organisaationa. Yhdistyneeseen opistoon liittyvät Nilsiän, Juankosken, Kaavin ja Rautavaaran kansalaisopistot. Opiston vs. rehtorina toimii Marja-Leena Penttinen.

Kansalaisopistot ovat paikallisiin ja alueellisiin sivistystarpeisiin pohjautuvia oppilaitoksia, jotka tarjoavat mahdollisuuksia omaehtoiselle oppimiselle ja kansalaisvalmiuksien kehittämiselle. Kansalaisopistot kuuluvat vapaan sivistystyön oppilaitoskenttään. Toimintaa ohjaa laki ja asetus vapaasta sivistystyöstä.

Koillis-Savon kansalaisopisto tarjoaa toiminta-alueensa asukkaille monipuolisia mahdollisuuksia omaehtoiselle itsensä kehittämiselle yhteisöllisesti ja oppijakeskeisesti. Koulutusta järjestetään monipuolisesti tiedon, taidon ja taiteen alueilta eri aineryhmissä. Opisto järjestää myös avointa yliopistokoulutusta, avointa teemaopetusta sekä myyntipalvelukoulutusta yhdistyksille ja yhteisöille. Opiston koulutuksien tavoitteena on lisätä opiston toiminta-alueen kuntalaisten kokonaisvaltaista hyvinvointia. Koulutustehtävän toteuttamiseksi teemme laaja-alaista yhteistyötä eri toimijoiden kanssa.

Ota rohkeasti yhteyttä opistoon ja esitä toiveita opetustarjontaamme!

 

LUKUVUOSI 2011-2012

Opinto-ohjelmaa voit lukea seuraavasta linkistä: https://www.opistopalvelut.fi/koillissavo/index.asp

Kursseille pääset ilmoittautumaan seuraavasta linkistä: https://www.opistopalvelut.fi/koillissavo/

Koillis-Savon kansalaisopiston yhteystiedot löytyvät Internetsivuilta kohdasta yleisesittely alta →   yhteystiedot

 

Ajankohtaista

LUKUVUOSI 2011-12

Uusi opinto-opas noudettavissa seuraavista jakelupisteistä 1.8.2011 alkaen

S-Market, Juankoski
Plakkari
R-kioski
Terhon Tori Muuruvesi,
Sale Säyneinen,
Viitavalinta Viitaniemi,
kirjasto, kirjastoauto, kaupungintalon Info-piste ja kansalaisopiston toimisto

UUDET KURSSIT

 

MUUTOKSET

Karjalaisen Soilen jumppia ei ole vkolla 47, tunnit korvataan vkolla 48.

 

YLEISÖLUENNOT

NÄYTTELYT

 

KOILLIS-SAVON KANSALAISOPISTO ON NYT FACEBOOKISSA