Kirjasto ja opistot

Kirjasto

Juankosken lähikirjasto sijaitsee Juankosken keskustassa osoitteessa Juankoskentie 26. Asiakkaiden saatavilla on koko Kuopion kaupunginkirjaston kokoelma. Kirjastossa on asiakaskäytössä kolme internetkonetta, langaton verkko sekä kopiokone. Kirjasto on avoinna: ma ja to 12-19, ti-ke ja pe 10-16, la ja su suljettu. Lisäksi asukkaita palvelee Koillis-Savon kirjastoauto, jonka aikataulut löytyvät täältä >>

Kirjaston lastenosasto on suosittu.

Kansalaisopisto

Kuopion kansalaisopisto järjestää Juankosken alueella kursseja kädentaidoista ja taiteesta erilaisiin liikuntamuotoihin. Tarjontaa on Juantehtaan ja Ruukin koululla, virastotalolla, kirjastolla ja Seuratalolla. Myös Muuruveden koulu ja kylätalo sekä Västinniemen Nuorisoseuratalo Seurala toimivat koulutustiloina. Säyneisissä toimintaa on entisellä koululla. Soveltuvin osin kursseja järjestetään myös muissa tiloissa. Esimerkiksi Iivolan palvelukeskuksessa on toteutettu vesiliikuntalajeja. Kansalaisopiston ohjelma jaetaan kaikkiin koteihin kaksi kertaa vuodessa. Tarjonta löytyy myös täältä >>

Musiikkiopisto

Kuopion konservatorion Juankosken musiikkiopisto perustettiin v. 1983. Toimipisteen toimialueeseen kuuluvat Juankosken lisäksi Kaavin ja Tuusniemen kunnat. Oppilaita on musiikkileikkikoulun ja tanssikoulun lisäksi myös musiikin työpajoissa. Juankosken toimipisteen monipuoliseen opetusohjelmaan sisältyykin soitonopetuksen lisäksi musiikkileikkikoulutoimintaa ja tanssinopetusta.

Omaksi soittimeksi voi valita pianon, viulun, alttoviulun, sellon, huilun, klarinetin, vaskipuhaltimet, nokkahuilun, lyömäsoittimet, rummut (rytmimusiikki), sähkökitaran, sähköbasson, klassisen kitaran ja laulun. Myös erilaiset yhteismusisoinnin muodot ovat osa toimintaa. Musiikkiopisto on alusta lähtien toiminut tiiviissä yhteistyössä v. 1886 perustetun Juantehtaan Soittajien kanssa, ja musiikkiopiston puhaltajat muodostavat edelleen orkesterin rungon.

Lisätietoa hakemisesta >>