SOSIAALIPALVELUT

Toimeentulotuki
Toimeentulotuki on viimesijainen toimeentuloturvan muoto ja se perustuu toimeentulotukilakiin. Toimeentulotuen myöntäminen on laissa määrätty kuntien tehtäväksi.

Toimeentulotuen tarkoituksena on turvata henkilön ja perheen toimeentulo ja edistää itsenäistä selviytymistä. Ennen kuin toimeentulotukea voidaan myöntää hakijan on ensisijaisesti muilla tavoin itse pyrittävä huolehtiman riittävästä toimeentulostaan.Toimentulotuella pyritään parantamaan edellytyksiä tämän vastuun toteuttamiselle.

Toimeentulotukeen oikeutettu
Toimeentulotukea voi saada henkilö, joka on tuen tarpeessa, eikä voi saada tarpeenmukaista toimeentuloa ansiotyöllään, yrittäjätoiminnallaan, muista tuloista tai varoistaan, häneen nähden elatusvelvollisen henkilön huolenpidolla tai ensisijaisen sosiaaliturvan kautta.

Koska toimeentulotuki on viimesijainen tukimuoto, selvitetään aina ennen tuen myöntämistä henkilön tai perheen mahdollisuus saada toimeentulonsa turvatuksi muista tulolähteistä, ensisijaisesti työ- ja yrittäjätuloista tai ohjataan hakijoita käyttämään heille kuuluvia ensisijaisia sosiaaliturvaetuuksia ja tarvittaessa neuvotaan niiden hakemisessa.

Yhteystiedot:
Etuuskäsittelijä-kanslistit puh. 040 509 9170 ja 040 509 9171

Linkki: Toimeentulotukihakemus (tulostettava lomake)
Toimeentulotuen jatkohakemus (tulostettava lomake)