Juice

Pauli Matti Juhani ”Juice”Leskinen synti vuonna 1950 Juankoskella. Hän oli suomalainen laulaja-lauluntekijä, sanoittaja, runoilija ja kansantaiteilija. Opittuaan lukemaan jo neljä vuotiaana hän ammensi tietoa Juankosken kirjastosta. Paikkakunnan historian monimuotoisuus ja patruunaperinne ovat myös vaikuttaneet yhteiskunnallisen ja sosiaalisen tietoisuuden heräämiseen, mikä usein näkyy hänen oivaltavissa sanoituksissaan.

Nimi Juice syntyi vahingossa kaverin puolivahingossa tekemästä tokaisusta jalkapallopelin yhteydessä. Juankoskelta löytyy kourallinen paikkoja, jotka ovat olleet tärkeitä hänen lapsuutensa ja nuoruutensa aikana. Juicelle nimettiin oma tori 1980-luvulla ja vuonna 1995 pystytettiin torille myös näköispatsas.

Juice Leskinen Wikipedia-sivu

Juice elokuva

Juice Leskisen elämään pohjautuva elokuva kuvattiin vuonna 2018 Tampereella, Juankoskella ja muualla Pohjois-Savossa. Pääroolia näyttelevä Riku Nieminen totesi elokuvaan valmistautuessaan: ”Minut yllätti Juicen järisyttävän suuri lukeneisuus ja yleistieto. Sanavalmiutensa lisäksi hän laati ristikoita, oli Kymppitonnin vakiojäsen ja omisti erittäin laajan kirjaston teoksia – kirjallisuuden tyylilajien laidasta laitaan.”

Juice elokuvan Wikipedia-sivu

Ylhäällä