Kulttuuritoimi

 

Juankosken kaupungin kulttuuritoimeen on kevään 2012 aikana tulossa muutoksia.

Kulttuuritoimi ylläpitää, tukee ja edistää taiteen, perinteen ja käsityön harrastus- ja opetustoimintaa. Ne yhdessä lisäävät väestön henkistä vireyttä ja viihtyvyyttä, lujittavat paikallisidentiteettiä ja yhteenkuuluvuutta  sekä rakentavat myönteistä kuntakuvaa. 

Tämän toteuttamiseksi järjestämme opetusta, luomme puitteita ja mahdollisuuksia sekä ylläpidämme kulttuurin toimijakenttää. 

Kulttuuritoimella on päätoiminen vakinainen virka. Kuopion konservatoriolta hankittavien ostopalvelujen kautta järjestetään opetus Juankosken musiikkiopistossa.  Kuopion käsi- ja taideteollisuusyhdistys vastaa neuvonnasta ja ohjauksesta käsotyökeskuksella.  Projekteja ja hankkeita varten palkataan tai ostetaan tarvittavaa työvoimaa.

Kulttuuritoimi hoitaa kotiseutuarkistoa, jonne on talletettu yli 10.000 valokuvaa eri vuosikymmeniltä (1930,-60 ja -90-luvut sekä vuoden 1974 laajan perinnetutkimuksen haastattelunauhat, E.Ala-Könnin tutkimusryhmän kenttätyön materiaali) Lisäksi arkistoon on talletettu asiakirjoja eri lähteistä sekä Kymi-yhtiön henkilökuntalehdet alkaen v.1934. Arkisto on ollut apuna paikallishistoriikkien laadinnassa ja muussa julkaisutoiminnassa.

Kulttuuritoimen vuosittaiseen toimintaan sisältyy itsenäisyyspäivän juhlan sekä kansallisen veteraanipäivän juhlan järjestäminen. Juhlat pidetään vuorovuosin taajamissamme Muuruvedellä, Säyneisessä ja Juankoskella. Veteraanien ja veteraanisukupolven työn kunniottaminen ja arvostaminen sekä tiedon siirto tästä nousevalle sukupolvelle on juhlien ohjelmissa painotetusti esillä.